SUOMISVENSKA

Mielenterveyden edistäminen

 

Kulttuuri mielenterveyden vahvistajana

Kulttuuri on yksi tehokas keino vahvistaa mielenterveyttä. Lukuisten tutkimusten mukaan kulttuuri voi lisätä ihmisten onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunteita. Kulttuuri eri muotoineen voi aktivoida ihmisiä etsimään uusia kokemuksia sekä pitämään mielensä virkeänä. Lisäksi kulttuuri on todettu tukevan ihmisten elämänhallintaa, luovan uusia ihmissuhteita ja verkostoja. Parhaimmillaan kulttuuri myös vahvistaa tunnetta, että kuulun tähän yhteisöön.

Perustelluista voidaan sanoa, että kulttuuri eri muotoineen (esim. soittaminen, laulaminen, teatteri ja muu esittävä taide, valokuvaus, kirjoittaminen, maalaus) parantaa koettua fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja lisää hyvää mieltä. Viime kädessä kulttuuri myös pidentää elinikää.

Toivottavasti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuessa kulttuurilla ja kulttuureilla on vankka paikkansa eri-ikäisten mielenterveyden edistäjänä. -Kyse on investoinnista. Jokainen mielenterveyteen sijoitettu euro tulee moninkertaisena takaisin viiden vuoden kuluessa.

Tervetuloa tekemään ja kokemaan hyvän mielen kulttuuritekoja. Tähän tarjoutuu mahdollisuus jälleen Vaasassa esim. toukokuussa Suomen mielenterveysseuran luotsaamassa vuosittaisessa tapahtumassa

Mental Health Art Week - hyvää mieltä kulttuurista (19.-28.5.2016).

Lue lisää täältä.

Toivottavasti nähdään!

Mielenterveysosaaminen kansalaistaidoksi

Mielenterveys on voimavara, joka kuuluu kaikille. Se on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. "Ei ole hyvinvointia ja sen osana terveyttä ilman mielenterveyttä". Onneksi mielenterveyttä voi edistää ja mielenterveysosaamista voi vahvistaa.

Mielenterveysosaamisella tarkoitetaan arkisia ja yksinkertaisia keinoja, joiden avulla jokainen voi edistää omaa ja läheistensä mielenterveyttä. Mielenterveysosaaminen on yksi kansalaistaito kuten ovat perinteikkäät fyysisen puolen ensiaputaidotkin.

Mielenterveyden ongelma ei ole esteenä mielenterveysosaamisen vahvistamiselle ja arjen taitojen harjoittelulle. Päinvastoin mielenterveystaitojen vahvistaminen edesauttaa sairauksista toipumista ja niiden kanssa selviytymistä. Näitä taitoja voi opiskella esimerkiksi MIELENTERVEYDEN ENSIAPU 1 ja MIELENTERVEYDEN ENSIAPU 2 -koulutuksissa sekä vaikkapa ikääntyneille (60+-vuotta) tarkoitetuissa Senioreiden Hyvinvointitreeneissä.

- Tule mukaan tekemään mielenterveystaidosta kansalaistaito. Osallistu koulutukseen, hakeudu ohjaajakoulutukseen ja ryhdy kouluttajaksi.

Mielenterveyden ensiapu 1 ja 2

Mielenterveyden ensiapu on Suomen Mielenterveysseuran rekisteröimä tavaramerkki. Koulutukset soveltuvat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman ja läheisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja mielenterveysosaamisen vahvistamisesta. 

Mielenterveyden ensiapu 1 - lue lisää tästä

Mielenterveyden ensiapu 2 - lue lisää tästä

Nuorimieli

Nuoren mielen ensiapu -kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat 7-18 -vuotiaiden lasten ja nuorten parissa joko työnsä tai harrastuksensa puolesta. Kurssi sopii myös vanhemmille, jotka haluavat tietoa lasten ja nuorten mielenterveydestä.

Lue lisää täältä.

 

Tiesitkö tämän?

* Kouluiässä lapselle on tärkeää muodostaa myönteinen käsitys itsestään ja omasta selviytymisestään kotona, koulussa ja kavereiden kanssa.

* Aikuisen tehtävänä on seurata ja tukea lapsen ja nuoren kasvua, sekä ottaa huoli puheeksi tarvittaessa.

* Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa yleisimpiä ovat käytös- ja tarkkaavuushäiriöt, nuoruusiässä taas ahdistuneisuus, mieliala- ja päihdehäiriöt.

* Ennen nuoruusikää pojilla todetaan enemmän hoitoa vaativia psyykkisiä häiriöitä kuin tytöillä, kun taas nuoruusiässä tyttöjen ongelmien määrä kasvaa.

* Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt ovat tavallisia ja useampi häiriö esiintyy usein samanaikaisesti.

Ikääntyneiden mielenterveyden ensiapu

Suunnitteilla Suomen Mielenterveysseuralla vuonna 2016 yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Mielenterveyden ensiapu -ohjaajakoulutus

Tulossa Pohjanmaalle 2017.

Kysy lisää: Anne Salovaara-Kero, puh. 044 060 2660 tai anne.salovaara-kero@pohjanmaankriisikeskus.fi

Nuorten Yeesi -toiminta

Nuorten mielenterveysseura on kehittänyt Yeesi-toiminnan Helsingissä vuonna 2011. Toimintaa on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen kautta. Yeesi-toiminta rantautuu Pohjanmaalle nuorten mielenterveysseuran ja Vaasanseudun mielenterveysseuran yhteistyönä. Toimintaa suunnitellaan yhdessä alueen eri ikäisten nuorten kanssa keväästä 2016 lähtien.

Yeesi on nuorten itse perustama mielenterveysseura ja sen toiminnan keskiössä on matalan kynnyksen voimavaralähtöinen mielenterveyden edistäminen. Yeesi toimii 13-30-vuotiaiden nuorten kanssa. Tarkoituksena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vahvistaa mielenterveyden voimavaroja. Toiminta on maksutonta. Tarjolla on tekemistä eri kielillä esimerkiksi graffiti- ja katutaidepaja, olohuonetoiminta, sekä bloggarina ja artikkelivastaavana toimiminen.

Sinä, yli 13-vuotias nuori, tule mukaan rohkeasti toimintaan!

Kysy lisää: Puh. 044 979 2439 tai info@pohjanmaankriisikeskus.fi

Lue esite tästä.

Yeesi-promo - lue täältä.

http://www.yeesi.fi/

http://www.yeesi.fi/yeesi/

YEESI.jpg

Sekasin-chat

Supersuosittu Sekasin-chat jatkuu Me-säätiön tuella!

Nuorten mielenterveyttä tukeva Sekasin-chat jatkuu vuoden 2017 alussa. Me-säätiö myönsi tuen Suomen Mielenterveysseuralle, jonka avulla nuorille voidaan tarjota chat, joka on auki lähes vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Chatin perusideana on tuottaa järjestöjen yhteistyönä nuorille laajasti aukioleva chat, jonka he ottavat omakseen ja löytävät näin avun piirin, Pohjanmaan kriisikeskus toimii yhtenä toimijana chatissa. Nuoret löysivät Sekasin chattiin todella hyvin - yli 1200 keskustelua ja lähemmäs 13000 yritystä chattiin. Tähän tarpeeseen ryhdymme nyt vastaamaan - yhdessä!